Paavi Franciscuksen ensimmäinen päivä Maltalla: neljä tuulta ja evankelioimisen ilo

Emil Anton – Vatikaani  

Suuret ja pienet Vatikaanin liput täyttivät 85-prosenttisesti katolisen saarivaltion kadut, kun paavi Franciscus saapui kaksipäiväiselle vierailulle Italian etelänaapuriin. Kyseessä oli 85-vuotiaaan paavin 36. apostolinen matka yhdeksän vuoden sisällä ja Franciscuksen ensimmäinen ulkomaanvierailu tänä vuonna. Tervetuloseremonian jälkeen paavi piti voimakkaan ja tarkoin mietityn puheen Maltan vallanpitäjille ja virkamiehille, minkä jälkeen hän matkusti katamaraanilla Gozon saarelle johtamaan rukoushetkeä Ta’ Pinun kansallispyhäkössä.  

Pohjoisen ja lännen tuulet 

Puheessaan virkavallan ja kulttuurielämän edustajille pääkaupunki Vallettassa paavi viittasi Maltan maantieteelliseen sijaintiin ”Välimeren sydämessä” ja neljään ilmansuuntaan, joista tuulet puhaltavat Maltalle. Pohjoinen tuo mieleen Euroopan unionin edustaman ykseyden ja rauhan, joita myös Maltan kansallislaulussa rukoillaan. Eurooppalainen koti on sitoutunut huolehtimaan myös laajemmasta kodista, Jumalan luomakunnasta, ja Maltan kaunista maisemaa on suojeltava liian ahneilta rakennusprojekteilta.  

Pohjoistuuleen sekoittuu usein lännestä puhaltavat tuulet, joiden positiivisia puolia ovat vapaus ja demokratia. Riskeinä ovat kuitenkin liika konsumerismi ja voiton tavoittelu, puhumattakaan “ideologisen kolonisaation” muodoista kuten ”oikeus kaikenlaisiin ’oikeuksiin’”, jotka vastustavat esimerkiksi ”oikeutta elämään sikiämisestä alkaen”. Jo Apostolien teoissa maltalaiset pelastivat monia ihmiselämiä, paavi sanoi, ja huudahti: ”Suojelkaamme elämän kauneutta!” 

Etelän ja idän tuulet 

Etelästä puhaltavat tuulet puolestaan muistuttavat siirtolaisista, jotka pyrkivät Maltalle, jonka foinikialainen etymologia tarkoittaa ”turvasatamaa”. Paavi muistutti, ettei siirtolaisuus ole väliaikainen ilmiö, vaan se tuo mukanaan menneisyyden painolastit ja konfliktit ja vaatii siksi laajamittaista vastausta. “Välimeri tarvitsee Euroopan yhteisvastuuta”, ettei siitä tulisi “Euroopan suurin hautausmaa”. Kun Paavali haaksirikkoutui Maltalle, häntä pidettiin ensin rikollisena ja sitten jumalana (Ap.t. 28:3–6), mutta näiden ääripäiden välistä jäi huomaamatta olennainen: hän oli ihminen, joka tarvitsi apua. ”Ihmisyys tulee ensin”, paavi sanoi maalle, jonka historiaa apostoli Paavali on siunannut.  

Lopuksi on idästä puhaltava tuuli, joka on tuonut mukanaan ”sodan pimeät varjot”, ”lapsellinen ja tuhoisa hyökkäys”, jonka jääkylmä tuuli on vaikuttanut kaikkiin. Vaikka nyt onkin vaikeaa ”ajatella rauhan logiikalla”, paavin mukaan ratkaisu on myötätunto ja huolenpito kaikista: ”Palatkaamme kansainvälisiin rauhankongresseihin, keskiössä aseistariisuminen ja tulevat sukupolvet! Valtavat rahavirrat, jotka nyt ohjataan aseisiin, voitaisiin sijoittaa kehitykseen, terveydenhoitoon ja ravitsemiseen.” 

Itä tuo mieleen myös Lähi-idän, jonka kieli on yhdistynyt muihin kieliin maltalaisten kielessä. Tämä on symboli maltalaisten kyvystä tuoda erilaisuudet yhteen, ja tämä on se, mitä väkivallan repimät Lähi-idän maat kaipaavat.  ”Jumala siunatkoon Maltaa ja Gozoa”, paavi lopetti puheensa.  

”Kirkon ilo on evankelioiminen”  

Seuraavaksi paavi Franciscus siirtyikin Gozon saarelle, jossa sijaitsee Ta’ Pinun kansallispyhäkkö. Siellä paavi johti rukoushetken ja piti katolilaisille suunnatun puheen, jossa hän muistutti uskon perusasioista.  

”Varhaiskirkkoon palaaminen ei tarkoita ensimmäisen kristillisen yhteisön kirkollisen muodon kopioimista. Emme voi ’hypätä historian yli’, ikään kuin Herra ei olisi koskaan tehnyt suuria tekoja kirkon historiassa myöhempinä vuosisatoina. - - Sen sijaan alkujuurille palaaminen tarkoittaa ensimmäisen kristillisen yhteisön henkeen palaamista, uskon ytimen uudelleenlöytämistä ja sen sydämeen palaamista: suhteemme Jeesukseen ja evankeliumin saarnaaminen koko maailmalle. Nämä ovat perusasiat! Tämä on kirkon ilo: evankelioiminen.” Paavi toisti tämän jopa seitsemän kertaa: ”Kirkon ilo on evankelioiminen.”  

Paavin palatessa Gozolta Maltalle kadunvarteen oli kerääntynyt runsaasti innokkaita ihmisiä, muun muassa neokatekumenaalisen tien väkeä kitaroineen laulamaan ja vilkuttamaan paaville. Omalla tavallaan he ruumiillistivat paavin saarnassa lausumia sanoja: ”Meidän on varmistettava, että uskonnolliset tavat eivät ole reliikkejä menneisyydestä, vaan ilmaisuja elävästä ja avoimesta uskosta, joka levittää evankeliumin iloa, sillä evankelioiminen on kirkon ilo.”