Eurooppa tarvitsee uskon loikkaa - paavi Franciscus Marseillen messussa

Juho Sankamo

 Paikalla oli noin 50 000 ihmistä. Saarnassaan Pyhä Isä vetosi kuulijoihinsa, että Eurooppa tarvitsee usko, toivon ja rakkauden loikkaa.

Loikkaus elämän edessä

Messun saarnassaan paavi Franciscus puhui neitsyt Marian ja Elisabetin kohtaamisesta Juudean vuoriseudulla (Luuk. 1:39-45). Paavi huomautti, että kun raskaana ollut Maria kohtasi vanhan Elisabetin, joka myös oli raskaana, “lapsi hypähti riemusta” Elisabetin kohdussa. Paavi Franciscus saarnasi, että jokainen, joka ottaa Herran vastaan, jokainen, joka uskoo, ja rukoilee, hän “hypähtää Hengessä”, hän tuntee, kuinka jokin “liikkuu hänen sisällään”, hän “tanssii” ilosta. 

Tasaisen kylmä ja hiljainen sydän torjuu elämän

“Uskon kokemus”, paavi Franciscus saarnasi, “tuo esiin tietynlaisen hypähdyksen elämän edessä”. Hypähdys tarkoittaa sitä, että ihmisen sisällä jokin läikähtää. Tulemme sisäisesti kosketetuiksi. Paavi huomautti, että tällaisen sisäisesti kosketetun sydämen vastakohtana on “tasainen ja kylmä sydän, joka on tottunut hiljaiseen eloon”. Tuollainen sydän on läpäisemätön, ja se on sulkeutunut välinpitämättömyyteen. 

Paavi Franciscus julisti, että tuollainen kylmä sydän hylkää traagisesti “jopa ihmiselämän”. Paavin mukaan tämä “näkyy siinä, kuinka monia maahanmuuttajia ja lukemattomia syntymättömiä lapsia torjutaan, ja vanhuksia hylätään.” Paavi varoitti, että Euroopassa ihmiset voivat sairastua tähän sydämen kyynisyyteen, kokonaisvaltaiseen surullisuuteen, joka on kätketty ihmisen sydämeen. Paavi totesi, että “surulliset intohimot löytyvät niiden ihmisten sydämistä, jotka eivät ‘hypähdä elämän edessä’.” 

Paavi Franciscus saarnasi, että “ne, jotka ovat syntyneet uskoon, tunnistavat Herran läsnäolon, niin kuin se pieni vauva Elisabetin kohdussa.” (Luuk. 1:44.) Uskon kokemus, paavi opetti, antaa meille myös mahdollisuuden ‘hypähtää kohti lähimmäistämme’. Paavi huomautti, että päivän evankeliumissa Jumalan kohtaaminen ei tapahtunut yliluonnollisen taivaallisen väliintulon kautta, vaan kahden naisen, neitsyt Marian ja Elisabetin, yksinkertaisessa kohtaamisessa.

“Jumala tulee perheen kotiovelle, kahden naisen hellässä halauksessa, kahden raskauden kietoutuessa yhteen haltioitumisen ja toivon täyteydessä.”

Paavi korosti kuulijoilleen: “Muistakaamme kirkossa aina tämä: Jumala on suhteessa oleva, ja hän kohtaa meidät usein inhimillisten kanssakäymisten kautta.” Paavi vetosi, että meidän tulee oppia Jeesukselta, kuinka voimme ohjata itseämme auttamaan niitä, jotka asuvat lähellämme. Jeesus “hypähtää armossa” kärsivien ihmisten luo. 

Tänään Eurooppa tarvitsee uskon, toivon ja rakkauden loikkaa

Saarnansa lopussa paavi Franciscus korosti viestiään: “Tänään meidän elämämme, kirkon elämä, Ranska ja Eurooppa, tarvitsee tätä: armoa loikata eteenpäin, uutta loikkaa uskossa, rakkaudessa ja toivossa. Meidän tulee uudelleen sytyttää intohimomme, uudelleen herättää tahtomme sitoutua veljeyteen. Meidän tulee taas kerran ottaa riski rakastaa perheitämme; ja rakastaa heikoimpia, ja meidän tulee uudelleen löytää evankeliumissa muutoksen mahdollistava armo, joka tekee elämästä kaunista.”

Saarnansa alussa paavi Franciscus oli todennut, että päivän evankeliumissa on kaksi naista, nuori neitsyt ja vanha hedelmätön nainen, ja että he molemmat olivat tulleet raskaiksi “mahdottomalla” tavalla. Jumala voi toimia myös mahdottomien tilanteiden kautta. Siitä huolimatta, että meidän “yhteiskuntiamme leimaa maallinen sekularismi ja tietynlainen uskonnollinen välinpitämättömyys”, niin Jumala voi tehdä ihmeitä meidän elämässämme, ja hän voi toimia tällaisen yhteiskunnan keskellä - korosti paavi Franciscus.