Kardinaali Cantalamessa: Kristus on haavoittunut parantajamme

Juho Sankamo

Ihmiset eivät nykyään halua olla lampaita, mutta seuraavat laumana massamediaa

Varhaisessa kristillisessä taiteessa hyvällä paimenella oli keskeinen asema. Hänet kuvattiin usein nuorekkaana ja vahvana, kun hän kantoi harteillaan lammastaan. Kardinaali Cantalamessa huomautti, että nykyään kuvat paimenesta ja lampaista eivät ole kovin muodikkaita. “Eikö Jeesus ole varuillaan loukkaamasta meidän tunteitamme ja arvokkuuttamme vapaina yksilöinä, kun hän kutsuu meitä hänen lampaikseen?”

Cantalamessa huomautti, että nykyään ihmiset kieltävät itseltään lampaan ja lauman roolin. Cantalamessa kuitenkin totesi, että samaan aikaan ihmiset seuraavat massamediaa - ja tiedottamisen lisäksi massamedia myös muokkaa meitä suurena massana, suurena laumana. Ihmiset suostuvat siihen, että massamedia vaikuttaa ja manipuloi heitä taloudellisten intressien vuoksi.

Cantalamessa korosti, että Raamatussa paimenen ja lampaan suhde on erilainen. Se ei perustu pelkkään taloudelliseen hyötyyn, vaan kyseessä on oikea suhde. Paimen vietti aikansa päivästä toiseen laumansa kanssa. Hän tunsi jokaisen lampaansa nimeltä. Tämän vuoksi, Cantalamessa opetti, Raamatussa Jumalan ja hänen kansansa suhdetta kuvataan paimenen ja lauman suhteeseen. (Ps. 80:2.)

Cantalamessan saarnaa oli kuulemassa paavin talousväki. Kuulijoiden joukossa istui paavi Franciscus, useita kardinaaleja ja piispoja. Kardinaali totesi, että vaikka piispat ovatkin suhteessa seurakuntalaisiin heidän paimeniaan, niin Jumalan edessä he ovat hyvän paimenen lampaita.

“Haavoittunut parantaja”

Kardinaali Cantalamessa viittasi arvostettuun psykologiin, Carl Gustav Jungiin, joka kutsui psykiatriaa “haavoittuneeksi parantajaksi”. Psykiatrin, samoin kuin pastorin, tulee tuntea omat haavansa, niin että hän voi auttaa muita haavoittuneita. Samoin parantaessaan muiden haavoja parantaja hoitaa omia haavojaan. Cantalamessa korosti, että tämä pätee myös hengellisiin haavoihin.

Cantalamessa korosti, että nykyään ihmiset elävät suurien pelkojen vallassa. Tuo pelko ryövää ihmisiltä ilon. Pelot riivaavat ihmisiä lapsuudesta vanhuuteen. Jeesus sanoo evankeliumissa niin monilla tavoilla “älkää pelätkö”. Cantalamessa huomautti, että suurin pelko on kuolemanpelko. Pelko on ilmaus itsesuojelusta.

Apostoli Paavali kirjoitti, että mikään ahdistus tai pelko ei voi erottaa meitä Kristuksen rakkaudesta (Room. 8:35-37). Jeesus opetti, että meidän ei pidä pelätä, koska Kristus on voittanut maailman. (Joh. 16:33.) Cantalamessa opetti, että meitä ei vapauta peloistamme mikään idea tai tekniikka, vaan persoona, Jeesus Kristus.

Kosminen pelko, josta vain Jumala voi meidät pelastaa

Cantalamessa julisti, että tänään, enemmän kuin koskaan aiemmin, me kohtaamme “kosmisen pelon”. “Moderni ihminen tuntee akuutisti hänen haavoittuvuutensa tässä väkivaltaisessa ja hullussa maailmassa. Millainen tulevaisuus tällä meidän planeetallamme on, jos paavin hätähuudoista, ja kaikkien yhteiskunnallisesti vastuullisten ihmisten hätähuudoista huolimatta, me jatkamme, täyttä vauhtia, kuluttamista ja saastuttamista?”

Cantalamessa totesi painokkaasti, että tässä tilanteessa ainoastaan Jumala voi pelastaa meidät. Paavalin opetukseen viitaten (Room. 8:28) Cantalamessa muistutti, että kaikki koittaa lopulta niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. “Voit joutua pettymään ajassa, mutta et ikuisuudessa.”

Jeesuksessa kohtaamme hyvän paimenen, joka vakuuttaa meille tuhansin tavoin, että meidän ei pidä pelätä. Hän on hyvä paimen, joka antaa henkensä meidän puolestamme. Hän tuntee meidät ja hän huolehtii meistä, vakuutti Cantalamessa. “Hän otti meidän pelkomme itsensä kannettavaksi.” Getsemanessa Jeesus oli ahdistuksen ja pelon vallassa. (Mark. 13:33-34.) Hän lunasti meidän pelkomme ja ahdistuksemme, isä Cantalamessa saarnasi.

Jeesus on todellinen haavoitettu parantaja

Cantalamessa viittasi profeetta Jesajan sanoihin Herran kärsivästä palvelijasta: “Hänen haavojensa hinnalla me olemme parannetut”, Jes. 53:5, 6; 1. Piet. 2:24.

Cantalamessa korosti, että noustessaan kuolleista, Jeesus on aina meidän kanssamme, maailman loppuun saakka. “Hän ei vain antanut meille esimerkkiä, kuinka selviytyä ahdingosta. Hän antoi meille myös keinon voittaa ahdingon: hänen läsnäolonsa ja hänen armonsa.”

Kardinaali Cantalamessa lainasi pastori Bonhoefferin liturgisen hymnin sanoja, jotka hän kirjoitti keskitysleirillä toisen maailmansodan aikana.

“Hyvyyden voiman uskollinen suoja

piirittää meitä, kuinka käyneekin.

Illasta aamuun kanssamme on Luoja.

Häneltä saamme huomispäivänkin.

Vaikka me joudummekin elämään joidenkin pelkojen kanssa, me voimme usein kuitenkin vapauttamaan toisia pelosta tai auttaa toisia elämään pelkojen keskellä, Cantalamessa opetti. “Myös meidän, olimmepa pastoreita tai yksinkertaisia uskovia, on oltava haavoitettuja parantajia, köyhiä sairaita ihmisiä, jotka kaikesta huolimatta, voivat parantaa toisia.”

Kardinaali Cantalamessa lopetti puheensa tarinaan, jossa mies näki unessa, kuinka halki hänen elämänsä Jeesus kulki hänen mukanaan.

“Minä kävelen hiekalla meren rannalla. Jäljelle jää kahdet, ei yhdet jalanjäljet. Ymmärrän, että nuo toiset jalanjäljet kuuluvat Jeesukselle, joka kulkee rinnallani. Olen onnellinen. Mutta sitten, tietyssä kohdassa, nuo toiset jäljet katoavat, ja vain yhdet jalanjäljet näkyvät rantahietikolla. Ymmärrän, että tuo taipale kuvaa sitä aikaa, kun kävin elämässäni läpi vaikeimpia ja raskaimpia vaiheita. Valitan ja sanon Herralleni: “Herra, sinä jätit minut yksin juuri silloin, kun tarvitsin sinua kaikkein eniten!” Jeesus vastaa minulle, “nuo jalanjäljet, jotka näit, olivat minun. Sinä olit minun harteillani.”