SUOMI

Kardinaali Cantalamessa: Usko voittaa maailman

Paavin “hovisaarnaaja”, kardinaali Cantalamessa, OFM Cap., piti perjantaina 1.3. toisen paastonajan saarnansa paavin talousväelle. Puheessaan kardinaali pohti Jeesuksen sanoja, “minä olen maailman valo”. Isä Cantalamessa opetti, että uskon ja tieteen välisessä vuoropuhelussa uskovainen omaksuu sekä tieteen että uskon todellisuuden.

Juho Sankamo

Jeesuksen sanat ovat ontologisesti totta

Toisessa paastonajan saarnassaan paavin talousväelle kardinaali Cantalamessa jatkoi Jeesuksen “minä olen” -lauselmien käsittelyä. Hän pohti, millä tavalla Jeesuksen esittämä lauselma - minä olen tie, totuus ja elämä - on totta (Joh. 14:6). Suurin osa eksegeeteistä toteaa, että historiallinen Jeesus ei ole lausunut noita sanoja. Toisaalta, Cantalamessa huomautti, vaikka voitaisiinkin todistaa, että Jeesus on todella lausunut nuo sanat, niin silti se tieto ei vahvistaisi sitä, että nuo sanat ovat ontologisesti, oikeasti, totta. Kardinaali korosti, että vaikkeivät nuo sanat olekaan historian Jeesuksen lausumia, nuo sanat ovat kuitenkin “Jeesuksesta” eli ne ilmaisevat todellisen totuuden.

Kardinaali Cantalamessa totesi, että “tässä syvemmässä ja tärkeämmässä mielessä, jokainen lausuma, jonka Jeesus lausuu Johanneksen evankeliumissa, on totta.” Cantalamessa viittasi klassiseen totuuden määritelmään. Totuus on “täydellinen vastaavuus asian ja idean välillä”. Cantalamessa huomautti, että vaikka nämä sanat, joita me nyt tutkimme, eivät ole peräisin historian Jeesukselta, ne ovat kuitenkin “Jeesuksesta”. Jeesus puhuu meille Ylösnousseen vallalla ja Pyhän Hengen kautta (Joh. 16:12-15).

Maailman valon kaksi perusmerkitystä

Kardinaali Cantalamessa pohti seuraavaksi Jeesuksen sanoja: “Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12.)

Kardinaali opetti, että Jeesuksen sanat - minä olen maailman valo - sisältävät kaksi perusmerkitystä.

Ensinnäkin ne ilmaisevat, että Jeesus on Jumalan täydellinen ilmestys ihmiskunnalle. Uutuus on siinä, että nyt ilmestyksen antaja on itse ilmestys. Cantalamessa muistutti kuuluisasta sloganista, 1960-luvulta: “sanoman välittäjä on sanoma”. Cantalamessan mukaan tämä lause sopii hyvin Jeesukseen, koska hänessä sanoman välittäjä todella on itse sanoma.

Toiseksi Jeesuksen sanoilla - minä olen maailman valo - on myös merkitys, jonka mukaan hän “valaisee maailman, eli, hän paljastaa maailman sille itselleen; hän näyttää kaiken hänen totuudessaan, niin kuin se on Jumalan edessä.”

Maailman valo - ihmisen viisaus

Kardinaali Cantalamessa opetti, että tieteen ja uskon välisessä väittelyssä on usein selvä epäsuhta. “Uskovainen jakaa tieteen ateistin kanssa, mutta ateisti ei jaa uskoa ilmestykseen uskovaisen kanssa. Uskovainen puhuu ateistisen keskustelukumppaninsa kieltä, mutta ateisti ei puhu uskovaisen keskustelukumppaninsa kieltä.” Tämän vuoksi, isä Cantalamessa pohti, uskon ja tieteen välinen dialogi onnistuu parhaiten ihmisen sisäisenä keskusteluna. Meillä on historiassa monia henkilöitä, joilla on ollut suuri intohimo sekä tiedettä että uskoa kohtaan. Tällaiset ihmiset ovat käyneet varsin hedelmällistä sisäistä vuoropuhelua uskon ja tieteen suhteesta. Cantalamessa muistutti Augustinuksesta, Tuomas Akvinolaisesta, Blaise Pascalista, Søren Kierkegaardista, John Henry Newmanista, Johannes Paavali II:sta ja Benedictus XVI:stä.

Yllä mainitut henkilöt päätyivät lopputulokseen, jonka mukaan inhimillisen tieteen rajojen ulkopuolella on vielä jotain.

Objektiivinen suhde tieteeseen ja Jumalaan

Kardinaali Cantalamessa nosti esiin harhaluulon ja syytteen, että uskovaiset eivät voi olla objektiivisia, koska heillä on tietty ennakkokäsitys, joka määrittää sen, mihin lopputulokseen he päätyvät. Isä Cantalamessa huomautti, että tämä argumentaatio toimii myös toisin päin. Jos tieteentekijä kieltää Jumalan ja yliluonnollisen olemassaolon, niin silloin myöskään ihmeet eivä ole mahdollisia. Lopputulema on määritelty jo ennakkokäsityksissä.

Cantalamessa sanoi, että erityisesti länsimaissa teologia on jatkuvasti ottanut etäisyyttä Hengen todellisuudesta, niin että teologinen tutkimus nojautuu entistä voimakkaammin ainoastaan inhimilliseen viisauteen. Moderni rationalismi, näin Cantalamessa opetti, on vaatinut, että kristinuskon on esitettävä sanomansa dialektisella tavalla, niin, että se on täysin alistettu tutkimukselle ja keskustelulle. Ongelmana on, että jos kristillisen sanoman vaaditaan alistuvan yleiseen inhimilliseen ymmärrykseen, sen sanoma ei ole ei ole enää kerygmaa (kirkon julistusta), vaan siitä tulee vain tutkimuksellinen hypoteesi.

Kardinaali Cantalamessa korosti, että tällaisessa teologisessa tutkimuksessa on vaarana, että Jumalasta tehdään objekti. “Hänestä tulee objekti, josta me puhumme, ei subjekti, jonka kanssa me puhumme hänen läsnäolossaan.” Tieteessä korostetaan sitä, että tutkijalla tulee olla neutraali suhde hänen tutkimusaihettaan kohtaan. “Mutta voitko sinä olla neutraali, kun olet tekemisissä Jumalan kanssa?”, Cantalamessa kysyi.

Cantalamessa muistutti, että suuret teologit ovat korostaneet tutkimuksen ja rukouksen merkitystä. Meidän tulee puhua Jumalan kanssa ennen kuin voimme puhua hänestä. Tämän vuoksi teologin tulee rukoilla paljon.

Usko voittaa tämän maailman

Puheensa loppuosassa Cantalamessa käsitteli “maailman valoa” kahdesta eri näkökulmasta. Jos maailman valo nähdään subjektina, joka valaisee, niin silloin maailmasta tulee tuo valo. Toisaalta, jos maailma nähdään objektina, joka valaistaan, niin silloin kyse on aivan eri asiasta. Silloin Jeesus on valo, joka valaisee maailman.

Cantalamessa varoitti mukautumasta tämän maailman menoon. Meidän tulee “paastota maailmasta”, ja suuntautua Jumalan valtakuntaan. Cantalamessa huomautti, että meidän tulee erottautua tästä maailmasta siten, että erottaudumme siitä “periaatteesta, joka johtaa maailmaa, ja se on itsekkyys.” Kun me olemme tekemisissä tämän maailman köyhien, kärsivien ja sairaiden ihmisten kanssa, me parhaalla ja paradoksaalisella tavalla erottaudumme tästä maailmasta, Cantalamessa julisti.

Kardinaali Cantalamessa opetti, että maailmallisuus johtuu ennen kaikkea uskon kriisistä. “Usko on kristityn ja maailman ensisijainen taistelutanner.” Moraalisesti katsoen, Cantalamessa opetti, “maailma” edustaa niitä, jotka kieltäytyvät uskomasta. Kardinaali Cantalamessa päätti puheensa lukemalla kaksi Raamatun kohtaa:

“Tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.” (1. Joh. 5:4.)

“Jumala on tehnyt eläviksi teidät, jotka olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. Ennen te elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa, sitä henkeä, joka yhä vaikuttaa tottelemattomissa ihmisissä.” (Ef. 2:1-2.)