Sök

Paavi Franciscus Itä-Timorissa: Maa täynnä elämää, toivoa ja tulevaisuutta!

Paavi Franciscuksen Kaakkois-Aasian ja Oseanian apostolinen matka (2.–13.9.) suuntautui Itä-Timoriin maanantaina 9.9. Itä-Timorissa paavi osallistui tilaisuuksiin maan valtiollisen johdon kanssa ja tapasi piispoja, pappeja, diakoneja, nunnia ja uskovaisia. Paavin matkaan kuului myös vierailu vammautuneiden nuorten ja lasten luona. Itä-Timorin vierailullaan, 9.–11.9., paavi ihaili useaan otteeseen maan nuorekkuutta. Yli 65 % Itä-Timorin asukkaista on alle 30-vuotiaita.

Juho Sankamo

Noin 98 % Itä-Timorin asukkaista on katolilaisia. Tässä pienessä Kaakkois-Aasian saarivaltiossa paavi Franciscus kohtasi innokkaan ja nuorekkaan kansan. Puheessaan presidentin palatsissa valtion pääkaupungissa Dilissä paavi Franciscus kiitti Itä-Timoria siitä, että maa on päässyt sovintoon ja rauhaan suhteissaan Indonesiaan.

Paavi korosti, että perheen kunnioittaminen on tärkeä perusta Itä-Timorin menestykselle. Hän totesi, että 65 % Itä-Timorin asukkaista on alle 30-vuotiaita, ja iloitsi siitä, että Itä-Timorin kansa on nuori ja elinvoimainen. Paavi kehotti maan johtajia investoimaan nuorten koulutukseen. Hän myös varoitti sosiaalisista ongelmista, kuten alkoholin suurkulutuksesta ja siihen liittyvistä riippuvuuksista.

Itä-Timorin uskovaisten tehtävä on levittää Kristuksen tuoksua

Puheessaan Itä-Timorin piispoille, papeille, diakoneille ja nunnille paavi pohti evankeliumin kohtaa, jossa nainen voitelee Jeesuksen jalat kalliilla tuoksuöljyllä (Joh. 12:1–11). Paavi opetti, että Itä-Timorin uskovaiset ovat Kristuksen tuoksu, joka leviää koko maahan ja sen ulkopuolellekin. Hän painotti, että Itä-Timorin uskovaiset ovat ilmaiseksi saaneet tämän arvokkaan evankeliumin tuoksun, ja heidän tulee nyt säilyttää ja levittää sitä ympärilleen.

Paavi Franciscus varoitti, että Kristuksen tuoksu ei ole itsemme kaunistamiseksi, vaan jotta voisimme palvella Jeesusta ja julistaa evankeliumia. Hän viittasi kardinaali De Lubacin sanoihin varoittaessaan, että kirkon miehet ja naiset voivat langeta hengelliseen maallisuuteen. Paavi painotti, että Kristuksen tuoksun tulee säilyä aitona eikä siitä saa tulla vain oman itsen koristelua.

Messuun osallistui puolet Itä-Timorin asukkaista

Dilissä, valtion pääkaupungissa, järjestettiin juhlallinen messu tiistaina 10.9. Paikalla oli 600 000 uskovaista eli noin puolet Itä-Timorin asukkaista. Saarnansa lähtökohdaksi paavi Franciscus otti Jesajan kirjan jakeen 9:5: "Lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille."

Paavi opetti, että lapsen myötä kansalle annettiin pelastus, siunaus ja tulevaisuus. Tämä pätee erityisesti Itä-Timoriin, jossa on niin paljon lapsia. "Te olette nuori kansa, joka on täynnä elämää", paavi saarnasi. "On suuri lahja, että niin paljon lapsia ja nuoria on läsnä. He uudistavat voimamme ja elämämme."

Paavi muistutti Neitsyt Mariasta, joka sanoi "kyllä" Jumalan kutsulle (Luuk. 1:38). Hän painotti, että Maria suostui ottamaan pienen osan ja antoi tilaa Jeesukselle, vaikka se maksoi hänelle paljon.

"Älkäämme pelätkö tehdä itseämme pieniksi Jumalan ja toisemme edessä. Älkäämme pelätkö menettää elämäämme tai aikaamme silloin, kun on tarvetta", paavi rohkaisi. Hän vakuutti, että elämästämme tulee kauniimpaa, kun annamme itsemme lahjaksi toisille ja hyväksymme toisemme.

Saarnansa lopussa paavi varoitti Itä-Timorin kauniilla rannoilla lymyilevistä "krokotiileista", jotka vaanivat lapsia ja nuoria. Tällä hän viittasi ulkoisiin voimiin, jotka uhkaavat tuhota Itä-Timorin kulttuurin ja historian. Paavi kehotti kansaa pysymään uskollisena arvoilleen.

Paavin viesti nuorille: Evankelioikaa, hymyilkää, sekoilkaa ja kunnioittakaa vanhuksia!

Paavin viimeinen julkinen tilaisuus Itä-Timorissa oli nuorten tapahtuma, jossa hänellä oli vahva viesti: "Iloitkaa, unelmoikaa, hymyilkää, sekottakaa pakkaa (make a mess) ja kunnioittakaa vanhuksia."

"En koskaan unohda teidän hymyjänne. Älkää lopettako hymyilemistä", paavi toivoi nuorilta ja jatkoi: "Nuoret muodostavat enemmistön tämän maan väestöstä. Teidän läsnäolonne täyttää maan elämällä, toivolla ja tulevaisuudella. Älkää menettäkö uskonne innokkuutta!"

Itä-Timorin matkan jälkeen paavi jatkoi matkaansa Singaporeen, joka on hänen apostolisen matkansa viimeinen kohde.

18 september 2024, 07:29